ETUSIVU » BLOG » Rohkea, rikkinäinen: Frida Kahlon elämä ja taide 3

Rohkea, rikkinäinen: Frida Kahlon elämä ja taide 3

“Jalat. Mihin tarvitsen niitä kun minulla on siivet lentää?”

La Casa Azul

Frida Kahlo maalasi merkittävän osan taiteestaan lapsuudenkodissaan La Casa Azulissa, eli sinisessä talossa. Koboltinsinisessä rakennuksessa on nykyisin Kahlon taiteelle ja elämälle pyhitetty museo, jossa monia Kahlon ja Riveran töitä voi käydä katsomassa. Kahlo syntyi ja kuoli La Casa Azulissa. Talossa on myös Kahlon kahden tuhannen retablon kokoelma, paljon meksikolaista kansantaidetta, sekä Kahlon tavaroita ja valokuvia. Viimeiset kolmetoista elinvuottaan Kahlo asui sinisessä talossa ja maalasi siellä heikkenevästä terveydestään huolimatta. Talo toimi myös Lev Trotskin ensimmäisenä turvapaikkana Meksikossa.

La Casa Azul

La Casa Azulista paljastui Kahlon ja Riveran kuoleman jälkeen lukittu kylpyhuone, jonka Rivera oli vannottanut pitämään salassa viisitoista vuotta kuolemansa jälkeen. Lopulta huone pysyi piilossa miltei viisikymmentä vuotta, mutta paljastuttuaan se avasi Frida Kahlosta aivan uuden, aistillisen puolen, siinä missä aikaisemmin oli korostettu hänen kärsimystään. Lukitusta kylpyhuoneesta löytyi Kahlon rakastajien kirjeitä. Esimerkiksi valokuvaaja Nickolas Muray ja taiteilija Isamu Noguchi kirjoittivat hänelle, ja Frida sinetöi kirjeet kirkkaanpunaisella huulipunallaan. Huoneesta löytyi myös muita Kahlon naisellisia tavaroita kuten tuoksuvia voiteita ja meikkejä, sekä muun muassa Kahlon puujalka, jota hän joutui viimeisinä elinvuosinaan käyttämään. Frida Kahlolla oli lukuisia avioliiton ulkopuolisia rakastajia ja rakastajattaria aivan kuten Diego Riverallakin. Osasta Riveran petikumppaneita tuli myös Kahlon ystävättäriä, ja hänet yhdistettiin joihinkin naispuolisiin taiteilijoihin kuten Josephine Bakeriin. Esimerkiksi elokuvassa Frida vuodelta 2002 kuvataan lyhyesti Fridan ja Josephinen rakkaustarinaa. Muita kuuluisia Kahlon rakastajia olivat esimerkiksi Lev Trotski sekä Edgar Kaufmann Jr. jo edellä mainittujen Noguchin ja pitkäaikaisen rakastajan Murayn lisäksi.

Kamalan kaunis taide

Frida Kahlo maalasi elänsä aikana 150 – 200 taulua. Varhaisvuosien tauluissa 1920-luvulla näkyy vaikutteita renessanssitaiteesta sekä avant-gardesta. 1930-lukua lähestyttäessä taiteeseen tulee kuitenkin yhä enenevässä määrin mukaan meksikolaisia elementtejä. Kahlon teoksille on tyypillistä, että surrealistiset, naivit ja fantastiset elementit yhdistyvät kipuun, sairauteen, väkivaltaan ja kuolemaan, kuten esimerkiksi teoksessa Henry Fordin Sairaala (1932) tai The Broken Column (1944).

Kamalan kaunis taide

 

Kahlon ilmaisun arvellaan saaneen vaikutteita Adolfo Best Maugardista, mikä näkyy esimerkiksi perspektiivin puutteena. Lisäksi teokset ammentavat esikolumbialaisesta ja meksikolaisesta taiteesta, kuten esimerkiksi Mexicanidad –liikkeestä ja matriarkaatin korostamisesta. Iloiset ja värikkäät vaatteet, päähineet ja runsaat korut liittyvät niin ikään meksikolaiseen kulttuuriperintöön. Meksikolaista identiteettiään korostaakseen Kahlo pyrki salaamaan taiteellisen koulutuksensa ja identifioitui mielummin itseoppineeksi. Vahvasti poliittinen taiteilija teki selvän pesäeron Meksikon eliittiin, joka puolestaan korosti eurooppalaista alkuperäänsä. Vahvoista vaikutteista huolimatta Kahlon taiteessa oli alusta asti paljon omaperäistä. Hän oli viehättynyt retabloista, jotka olivat amatöörien maalaamia pieniä postikortin kokoisia pyhimyskuvia. Erityisesti 1930-luvulla Kahlo maalasi itsekin tällaisia ikonisia teoksia, erityisesti omakuvia. Useissa Kahlon omakuvissa kuvataan juuristoa, joka esimerkiksi kasvaa hänen ruumiistaan tai sitoo hänet maahan. Erityisen symbolinen on myös teos Self Portrait with Cropped Hair (1940), jossa Kahlo maalaa itsensä miehen asussa, pitelemässä saksia sukupuolielimiensä lähettyvillä. Muutenkin Kahlolle on tyypillistä esittää itsensä eri rooleissa ja erilaisissa vaatteissa: lapsena, aikuisena, haavoittuneena, verta vuotavana. Myös uskonnot ovat Kahlon taiteessa näkyvillä katolilaisuudesta asteekkimytologiaan, sillä töihin on maalattu muun muassa apinoita, luurankoja, kalloja, verta ja sydämiä, jotka viittaavat esimerkiksi Quetzalcoatlin ja Xolotlin myytteihin. Työt ovatkin monella tapaa eri uskontojen, teemojen ja aatteiden hybridejä, joissa näkyy dualismi ja erilaisten tilojen välissä seisominen – kuolema ja elämä, modernius ja vanha aika, Meksiko ja Eurooppa, sekä mies ja nainen.

Loppusanoiksi

Ennen kaikkea Kahlo kehitti oman naivistisen ja voimallisen, surrealistisen ja symbolistisen kuvakielensä. Ja riippumatta siitä mihin koulukuntaan Kahlon katsoo kuuluvaksi, jätti hän meille perinnöksi rikkaan ja monitulkintaisen taiteensa, joka häpeämättä kuvaa hänen rikasta sielunmaisemaansa. ”Ehkä hiljalleen onnistun selvittämään ongelmani, ja selviän,” Kahlo kirjoitti Muraylle vuonna 1939. Ja toden totta, Kahlon taide selvisi ja puhuttelee lukematonta määrää ihmisiä yhä tänäkin päivänä.