ETUSIVU » BLOG » Rohkea, rikkinäinen: Frida Kahlon elämä ja taide 2

Rohkea, rikkinäinen: Frida Kahlon elämä ja taide 2

“Toivon lopun olevan iloinen, ja toivon etten koskaan palaa.”

Kahlon taiteen kehittyminen sekä terveydentilan heikkeneminen

Kahlo matkusteli laajalti Meksikossa ja Yhdysvalloissa sekä kehitti taidettaan ja tyyliään. Hän alkoi muun muassa maalata pieniä omakuvia, joissa esikolumbialaiset elementit yhdistyivät katolilaiseen mytologiaan. Hänen ensimmäinen oma näyttelynsä pidettiin New Yorkissa vuonna 1938 ja seuraava Pariisissa 1939. Vaikka Kahlo ei pitänyt Yhdysvalloista, kokeili hän siellä monenlaisia taidetyylejä ja uusia tekniikoita kuten etsausta. Siellä syntyivät myös monet hänen kipua ja kärsimystä kuvaavat suurtyönsä kuten Syntymäni (1932) sekä Henry Fordin sairaala (1932). Detroitissa Kahloa ei otettu taiteilijana vakavasti vaan kansainvälinen suosio sai odottaa 1930-luvun lopulle. Tällöin Kahlo muun muassa matkusti yksin New Yorkiin ja nautti siellä olostaan ja saamastaan huomosta. 1940-luvulta lähtien Kahlon elämässä tapahtui useampi käänne. Hän koki toisen taiteellisen kukoistuskautensa, mutta vuosikymmenen loppua kohti myös entistä suurempia terveysongelmia niin selkärankansa kuin kädessään kroonistuneen infektion vuoksi. Hän myös sairasti syfiliksen ja vaipui masennukseen isänsä kuoltua. Kahlon alkoholin käyttö oli rankkaa ja hän avioitui lyhyen eron jälkeen uudelleen Riveran kanssa, vaikka pari jatkoi uskottomuuksia kumpikin tahollaan. 1950-luvulle tultaessa Kahlo oli jo hyvin sairas ja häneltä amputoitiin jalka. Hän jopa yritti itsemurhaa. Frida Kahlo kuoli Meksikossa vuonna 1954, vain 47 vuoden ikäisenä. Vuoden 1954 päiväkirjan viimeinen merkintä kuvaa kuoleman enkeliä, ja kirjoituksessa Kahlo toivoo pääsevänsä pian pois iloisin mielin, koskaan palaamatta. Vaikka Kahlon kuolinsyyksi onkin merkitty keuhkoveritulppa, on hän myös tuona päivänä ottanut hoitajansa mukaan yliannostuksen lääkkeitä. Ruumiinavausta ei koskaan tehty.

Kahlon taiteen kehittyminen sekä terveydentilan heikkeneminen

Hirvittävä, värikäs taide

Kahlon töistä heijastuu tietynlaista pysähtyneisyyttä. Hän joutui viettämään pitkiä aikoja sängyssään ja usein maalasikin sieltä käsin. Maalaaminen oli Kahlolle tapa tutkiskella identiteettiään ja olemassaoloaan. Hän oli vaikuttunut esimerkiksi italialaisartisti Botticellista, sekä joistakin avant-garde liikkeistä kuten kubismista. Ja vaikka Kahlo usein luetaankin surrealistiksi, ei hän itse koskaan identifioitunut liikkeen edustajaksi. Pariisissa vieraillessaan hän tapasi useita kuuluisia surrealisteja, mutta kuvasi heitä ”typeryksiksi” kirjeessään rakastajalleen Muraylle. Kahlon taiteessa iloiset värit yhdistyvät kauheuksiin. Ikoniset omakuvat, juurisymboliikka, sairaudet ja lääketieteelliset teemat, sekä sukupuolella leikittely ovat taiteelle ominaisia. Kahlo esittelee itsensä niin verta vuotavana kuin lapsenakin, sekä miesten vaatteisiin pukeutuneena.

Naiseus ja identiteetti

Kahlon naiseus on ruumiillista, moninaista ja vahvaa, mutta silti samalla rikkonaista: Siihen liittyy kipua ja kärsimystä, keskenmenoja ja sairautta. Kahlo, jonka kaikki raskaudet päättyivät, maalasi esimerkiksi La Lloronan – meksikolaisen kansantarujen äidin, joka surmasi omat lapsensa. Kahlon maalaustaide on todellakin ruumiilista, ja ruumiin kautta esitetään kysymyksiä sosiaalisista rooleista. Naiseus näyttäytyy epätavanomaisena, joskus kätkettynä, joskus värikkäästi juhlittuna. Kahloa tutkinut Nancy Cooey esittääkin, että Kahlo teki itsestään maalaustensa kautta ”oman mytologiansa päähenkilön – naisen, meksikolaisen, ja kärsivän henkilön… ja tiesi kuinka käyttää jokaista symbolia tai merkkiä ilmaisemaan jättimäistä ihmiskunnan henkistä vastustuskykyä sekä sen suurenmoista seksuaalisuutta.” Kahlo leikitteli sukupuolella useammallakin tavalla. Hän antoi kulmakarvojensa kasvaa yhteen ja viiksiensä loistaa. Hän ei välittänyt tuon taivaallista siitä miten hänen olisi pitänyt pukeutua ja nautti romanttisista suhteista sekä miehiin että naisiin. Lisäksi äitiys oli Kahlolle ambivalentti teema, jota leimasivat sekä keskenmenojen kärsimykset sekä toisaalta halu aborttiin. ”Kahlo maalasi feminiiniä todellisuutta, joka tekee näkyväksi paljon sellaista, mikä on ollut naisten elämissä piilotettua,” kuvasi Kahloa feministitutkija Mary Motian-Meadows, ja samalla risti Kahlon kapinalliseksi.

Naiseus ja identiteetti