ETUSIVU » BLOG » Michelangelon elämä ja taide

Michelangelon elämä ja taide

Michelangelo di Lodovico Buonarroti Simoni on italialainen taiteilija. Hän syntyi 6. maaliskuuta vuonna 1475 kylässä, joka myöhemmin nimettiin hänen mukaansa, Caprese Michelangelo. Kylä sijaitsee Toscanassa, Keksi-Italiassa. Hänen pääalanaan oli renessanssitaide ja hän teki kuvanveistoksia, taidemaalauksia, arkkitehtuuria ja runoja. Häntä pidetään renessanssitaiteen nerona yhdessä Leonardo da Vincin ja Rafaelin kanssa. Hänen taideteemoinaan oli suurekkuus ja paatoksellisuus, jotka näkyvät hänen taiteessaan suuresti. Hän oli myös suurena taiteen nousuun yhteiskunnallisesti ja sen pääsyyn tavallisille kansalaisille. Hänen tunnetuimpia töitään ovat Sikstuksen kappelin freskot ja Pieta-veistos Vatikaanissa, Medicien hautakappeli ja Daavid patsas Firenzessä. Hänen teoksiaan on ympäri maailmaa ja niitä arvostetaan edelleenkin suuresti. Jopa Pietarinkirkon keskeisimmät osat ovat hänen suunnittelemiaan.

Michelangelon elämä

Michelangelo syntyi kauppiassukuun, joka oli kuitenkin köyhtynyt ajan myötä. Hänen isänsä omaisuuteen kuului pelkästään hänen veljensä kanssa peritty talo ja maatila. Hänen perheensä muutti Michelangelon äidin ollessa raskaana Capresen kylään, jossa he saivat Michelangelon. He muuttivat kylään, sillä hänen isänsä sai kylänjohtajan viran puoleksi vuodeksi. Se olikin pelastus perheen köyhtyneelle taloustilanteelle. Michelangelo syntyi Capresen kylään 6. maaliskuuta vuonna 1475. Hänen isänsä virkakausi kuitenkin loppui nopeasti syntymän jälkeen, jolloin perhe palasi taas takaisin Firenzeen. Täällä he saivat Michelangelon lisäksi kolme muuta poikaa. Hänen äitinsä oli kuitenkin heikkokuntoinen, joten hän ei pystynyt huolehtimaan Michelangelon kaikista tarpeista. Hänet annettiin lopulta hoitoon Settignano-kylään, jossa hän pääsi asumaan kivenhakkaajan perheeseen. Täällä hän sai paremmat eväät elämään. Hänen ollessaan kuusivuotias hänen äitinsä kuoli pois. Kymmenenvuotiaaksi asti hän asui kivenhakkaajaperheen luona, ennen kuin muutti takaisin isänsä kanssa. Perheessä hän oppi käsittelemään kivenhakkaajan työkaluja, joka oli lopulta apu hänen kuvanveistosurallaan.

Michelangelo di Lodovico Buonarroti

Kouluun hän pääsi vasta kymmenenvuotiaana, jolloin hän vihdoinkin oppi kirjoittamaan ja lukemaan. Hänen äidinkielensä oli Italia. Jo pienenä hän oli todella innokas piirtäjä ja vietti aikaansa taiteilija opiskelijoiden seurassa. Tämän seurauksenaan hän päätti lähteä taiteilijanuralle, jolloin hän myös jätti koulun kesken. Hän oli sukunsa ensimmäinen taiteilija, joten hänen uravalinta ei ollut kaikkein suosituin. Hänen isänsä ei ymmärtänyt uravalintaa ollenkaan ja yritti kääntää poikansa pään. Hän ei kuitenkaan tässä onnistunut ja Michelangelon aloitti taiteilijan uransa. 13-vuotiaana hän pääsi taiteilija Domenico Ghirlandaion oppipojaksi. He eivät kuitenkaan tulleet kovin hyvin toimeen ja kolmen vuoden oppisopimus katkesi jo vuoden jälkeen. Hänen lahjakkuus rupesi näkymään hänen töissään jo 14-vuotiaana, jolloin hänen opettajansa työt rupesivat jäämään oppipojan varjoon. Tämä aiheutti kitkaa heidän välilleen, joka loppujen lopuksi aiheutti oppisopimuksen purkamisen. Hän kuitenkin oppi Domenicolta paljon piirtämistä ja freskomaalausta. Hän piirsi omia versioitaan ja tutkielmiaan Giotton ja Masaccion freskoista. Hänen idolinsa taas oli kuvanveistäjä Donatello.

Lorenzo de ’Medic

Vaikka Domenicon ja Michelangelon sopimus päättyikin nopeasti, suositteli Domenico Michelangeloa Firenzen kaupunkiruhtinaan. Tämän suosituksen perusteella hän pääsi lopulta Lorenzo de’ Medicin suojatiksi ja pääsi asumaan Medicien palatsiin. Tällä sopimuksella hän sai kuukausirahaa ja täydellisen ylläpidon. Tänä aikana hän pääsi tutustumaan kuvanveistoksiin ja taiteilijan uraan. Vuonna 1495 Medicien jouduttua epäsuosioon muutti Michelangelon Bolognaan vuodeksi pakoon ahdasta ilmapiiriä. Hän asui siellä aatelisen Gianfrancesson kanssa, jolta hän myös sai ensimmäisen tilaustyönsä. Tästä alkoikin hänen virallinen ura taiteilijana, jonka aikana hän sai aikaan todella monia vaikuttavia teoksia. Tämän jälkeen hän muutti Roomaan, jossa hän aloitti uransa etenemisen. Hän vietti suurimman osan taiteilijan urastaan Roomassa, jossa hän myös loi kaikki merkittävimmät teoksensa. Michelangelo menehtyi 18. helmikuuta vuonna 1564 Roomassa.